Tämä tekniikka on kertakaikkisen hullaannuttava! 

Kaikki vuosien aikana säästetyt kauniit kuvat, paperit, kankaat, pitsit, helmet ja nauhat pääsevät käyttöön. Parasta on, kun antaa intuition viedä, eikä työtä suunnittele tarkkaan - yllätys odottaa! Tällä tekniikalla voi 'jatkaa' alkuperäistä kuvaa ja muokata sitä ihan mihin suuntaan ikinä itse keksiikään. Näin kuva alkaa elää uudelleen, hieman toisessa muodossa.

Ks. aivan loistava sivusto: Embroidered photographs.

Ihan ensiksi otin vanhasta (isäni v. 1982 ostamasta) kortista lasertulostimella väritulostuksen. Tässä on hyvä muistaa, että kuva tulee kääntää tulostettaessa peilikuvaksi, että se tulee lopulta oikein päin.  

Tulostettu kuva siveltiin Kiva-lakalla ja annettiin kuivua. Kuivunut kuva 'tuputeltiin' vaahtomuovin palalla märäksi ja aloitettiin hellästi pyörittelemään siitä paperikerros pois. Tässä tulee olla varovainen, ettei hankaa koko kuvaa näkymättömiin =). Tämän jälkeen kuvan annettiin jälleen kuivua.   

Tässä näet hieman suttuisen kuvan (lakan ja paperikerroksen poisottamisen jälkeen). Kuvassa näkyy myös pieni aukkokohta, jossa kuvasta on lähtenyt osa pois.

Tässä vaiheessa kuva silitetään leivinpaperin läpi ja sivellään lämpimän kuvan päälle valkoista kynttilää. Ja ihme tapahtuu: kuva kirkastuu!

Tähän vaiheeseen voi käyttää aikaa niin paljon kuin haluaa! Oli ihanaa sommitella ja yhdistää värejä, kuoseja ja materiaaleja keskenään. Maltoin jopa pilkkoa kirpputorilta ostamani nyplätyn liinan! Nyt se tuleekin paremmin näkyville kuin laatikon uumenissa uinuessa. Kuvaa katsellessa tuntuu, että taika ympäröi minut ja voin lähes silittää kauriin pehmeää turkkia.

Ompelin paperikukat kiinni kankaaseen 'vapaavarrella', joka oli ihan uskomattoman kivaa!   

Saatuani kuvan valmiiksi, oli kehyksen vuoro. Roskikseen menossa oleva vihreä kehys saikin nyt uuden mahdollisuuden. Laminoin puukehyksen valkoisella, parhaat päivänsä nähneellä lakanalla ja jätin pitsin koristamaan oikeaa reunaa. Vihreä pilkistää kauniisti pitsin reikien välistä!

Sivelin puuosan kauttaaltaan puuliimalla ja painoin sopivan kokoisen kankaan sen päälle. Tässä kannattaa olla tarkka ja venyttää/painella kangas huolellisesti, ellei halua ryppyjä tai liimalänttejä kankaan alle. Tämän jälkeen työ annettiin kuivahtaa.

Ohensin liimaa (noin 1:1) ja 'maalasin' kankaan päälle ohuen kerroksen. Annoin taas kuivua ja hankasin pintaa hellästi hiekkapaperilla. Sivelin liimaliuosta yhteesä 3 kerrosta. 

Taulusta tuli mielikuvituspaikkani, jonne voin palata milloin tahansa, ihan vaikka samantien!

Ikuistin yhden lempitaiteilijani omamuotokuvan kuvansiirrolla kankaalle. Tämän jälkeen liimasin hieman pitsiä, kukkakuvia sekä kirjoin että virkkasin hiuksiin kukkia ja lehtiä. Huomasin, että virkkaus toimii lopputuloksena kauniimmin, sillä näin ei tarvitse tehdä niin monia pistoja itse kuvaan.  

Tässä kuvassa kuopukseni sai aivan uudenlaisen vanhojen päivien mekon, kun kirjoin sen hänen ylleen. =). Koska rakastan laukkuja, tein itselleni sellaisen.  

Siirsin kuvan Minna Canthin kirjan sivun päälle - ja kuten tarkkasilmäisimmät huomaavat - teksti on väärinpäin. Näin kuvasta tuli entistä hauskempi!

Ihan ensiksi maalasin kuultovalkoisella puisen kehyksen, että sain hieman puun syitä piiloon. Annoin kuivaa maalin hyvin.

Tämän jälkeen laminoin vanhalla rakkaalla pussilakanakankaalla sopivan palan puuhun kiinni (puuliimaa käyttäen). Kangas oli todella ohut, ja siksi sitä oli vaikea saada tasaisen kauniiksi. 

Tein vanhasta valokuvasta kuvansiirto-tekniikalla kuvan puuvillakankaalle (ks. ihan alussa tarkempi selostus tästä). Tämän jälkeen leikkasin vanhasta pitsiliinasta palaset ylä- ja alapuolelle ja ompelin ne koneella kiinni. 

Virkasin ohuen ohuesta puuvillalangasta (virkkuukoukku nro 1.25) kukkia ja lehtiä ja asettelin niitä kuvan päälle. Tässä suunnitteluvaiheessa meni yllättävän kauan! Kuvassa eivät ole kaikki kukat ja lehdet, tein niitä hieman lisääkin.

Kiinnitettyäni kukat liimasin niistä jääneet langanloput tiukaksi viivaksi kiinni kehykseen. Tämä antoi kivasti ilmettä.  

Ompelin muutamia helmiä myös kuvan alas pitsiin ja äidilleni hiuksiin ja korvakoruksi. Se, mitä tuskin huomaa, on vuosi -66 kirjottuna valkoisella langalla valkoisen pitsin alakulmaan. Vuosi kertoo sen, jolloin vanhempani menivät kihloihin. Rakkautta on riittänyt siis tähän mennessä 56 vuotta.  

Selatessani monia kuvansiirto+kirjontakuvia sain aina vain lisää ideoita, jotka nyt muhivat mielessäni, enkä malttaisi odottaa niiden aloittamista!